Poikkilaakson ala-aste
Luokka-asteet 1. - 6. Lukuvuonna 2009-2010 oppilaita n. 270. Samassa rakennuksessa toimii myös esiopetus.
Koulumme tarjoaa ilmaisua ja joustavia opetusjärjestelyjä merellisessä Jollaksessa. Poikkilaakso on kohtaamispaikka kaikenlaisille lapsille. Yhteistyötaitoja harjoitetaan sekä oppitunneilla että välitunneilla. Eri-ikäiset oppilaat opiskelevat yhdessä.
Sana Poikkilaakso toi mieleemme teoksen Taru Sormusten herrasta. Tästä inspiroituneena päätimme nimetä sekä solut että luokkahuoneet kirjan tapahtumapaikkojen mukaan. Luokkahuoneiden nimiä ovat mm. Tornikukkula, Jättijänkä, Rautapiha ja Sumuvuoret.
Luokat on sijoitettu korttelitalossamme kolmeen eri soluun. Alakerran solu on nimeltään Kontu. Siellä opiskelee lukuvuonna 2009-2010 kaksi 1. -luokkaa ja esikoululaiset. Koulumme kuudesluokkalaiset löytyvät alakerran Hobitinkolosta.
Yläkerrassa on kaksi solua omine sisäänkäynteineen, Rivendell ja Rohan. Lukuvuonna 2009-2010 Rivendell-solussa opiskelevat koulumme 4. ja 5. -luokkalaiset.
Rohanissa opiskelevat lukuvuonna 2009-2010 koulumme 2.-3. -luokkalaiset. Rohanissa toimii myös koululaisten iltapäiväkerho.
Painotus
Ilmaisutaito, noin 2 tuntia viikossa jokaisella oppilaalla. Draaman menetelmiä käytetään myös muiden aineiden opetuksessa.
Kieliohjelma
Alkava A-kieli on 3. luokalta lähtien englanti, ruotsi tai saksa (2+2+2+2). Ruotsin tai saksan valinneille alkaa vapaaehtoinen A-englanti 4. luokalta (2+2+2). Kieliryhmän aloituskoko on vähintään 15 oppilasta.
Kerhot
Koulun painotusta tukevia kerhoja. Lukuvuonna 2009-2010 bändikerho, ohjaajina Juho Lehto ja Jenni Hietanoro sekä koulun kuoro, ohjaajana Elisa Hilli.
Meille tärkeää
Koulumme haluaa tarjota jokaiselle lapselle turvallisen ja innostavan oppimisympäristön. Opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon oppilaiden yksilöllisyys. Arviointi perustuu oppilaan, huoltajan ja opettajan yhdessä asettamiin tavoitteisiin. Hyvin asetettu tavoite tarjoaa haastetta, onnistumisen elämyksiä sekä oppimisen iloa. Koulun suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon erilaisten oppijoiden tarpeita, koulussa on monenlaisiin työtapoihin soveltuvia tiloja. Taito- ja taideainetilat sekä ilmaisutaidon luokka tarjoavat hyvät mahdollisuudet monipuoliseen oppimiseen. Ympäröivä luonto antaa mahdollisuuden elämykselliseen opiskeluun.
Poikkilaakson ala-asteen koulu
Käyntiosoite: Puuskaniementie 21
Postiosoite: PL 3613, 00099 Helsingin kaupunki
puhelimet:
rehtori (09) 310 56901
sihteeri (09) 310 64629 (ma, ke ja joka toinen pe)
opettajat (09) 310 56903
faksi (09) 310 56900
|
|