![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
||
|
Poikkilaakson ala-asteen johtokunta Koulujen ja oppilaitosten johtokunnat ohjaavat ja kehittävät koulujen ja oppilaitosten toimintaa. Johtokunnat toimivat myös koulujen ja linkkeinä ympäröivään yhteiskuntaan. Opetuslautakunnan suomen- ja ruotsinkieliset jaostot asettavat johtokunnat tehtäväänsä. Johtokuntien toimikausi on neljä vuotta. Nykyiset johtokunnat on asetettu tehtäväänsä vuosiksi 2005-2008. Peruskoulun johtokunnan jäsenet edustavat pääasiassa huoltajia, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa osan jäsenistä on edustettava huoltajia. Peruskoulun ja lukion johtokunnan jäsenet valitaan huoltajien keskuudestaan ehdottamista henkilöistä. Jaosto valitsee johtokuntaan jäseneksi yhden tai kaksi opettajien keskuudestaan ehdottamista henkilöistä sekä yhden muun henkilökunnan keskuudestaan ehdottamista henkilöistä. Muuta henkilökuntaa edustavan jäsenen on oltava kaupungin palveluksessa, ja hänen pysyvän sijoituspaikkansa on oltava se koulu tai oppilaitos, jonka johtokunnan jäseneksi häntä ehdotetaan. Jaosto valitsee johtokunnan jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen ja oppilaat tai opiskelijat valitsevat edustajalle varaedustajan. Opetusviraston palveluksesta eroavien opettajajäsenten ja koulua tai oppilaitosta vaihtavien oppilaiden tai opiskelijoiden tilalle on valittava uudet jäsenet. Samoin on tehtävä, jos muuta henkilöstöä johtokunnassa edustavan jäsenen pysyvä sijoituspaikka muuttuu. |
||||||